Finnairin liikenne pysähtyi, lentäjät pahoittelevat haittaa matkustajille

09.12.2024 | Uutiset

Artikkelikuva

Finnairin liikennelentäjiä edustava Suomen Liikennelentäjäliitto ry. on neuvotellut Finnairin ja Palvelualan Työnantajaliitto Palta:n kanssa uudesta työehtosopimuksesta noin kolmen ja puolen kuukauden ajan. Sopimukseton tila alkoi syyskuun lopulla. Palta järjesti marraskuussa kaksi työsulkupäivää Finnairin liikennelentäjiin kohdistuen. Lentäjiä neuvotteluissa edustava SLL vastasi työsulkuun kahdella työnseisauksella joulukuulle.

Suomen Liikennelentäjäliiton tiedotteen mukaan neuvottelut työnantajan edustajien kanssa ovat edenneet viime viikkojen aikana. Neuvottelut valtakunnansovittelijan luota siirtyivät hetkellisesti käytäväksi Finnairin ja SLL:n välillä, jonka tuloksena muutamia lentäjiä koskevia asioita saatiin sovittua. Neuvotteluissa ei ole kuitenkaan päästy sellaiseen vaiheeseen, jossa jo ilmoitetut työnseisaukset olisi peruuntuneet. Finnair perui osaltaan etupainotteisesti, yli kaksi viikkoa ennen joulukuun alkua, noin 300 lentoa joulukuun 9. ja 13. päivältä.

Lentäjät pahoittelevat matkustajille aiheutuvaa haittaa, laajempia vaikutuksia ehkäisty

Suomen Liikennelentäjäliiton puheenjohtaja Vesa Uuspelto kertoo liiton edustajien työskennelleen neuvottelujen parissa tiiviisti. "Olemme todella pahoillamme seisauksista matkustajillemme aiheutuvasta haitasta. Koko organisaatiomme työskentelee tällä hetkellä tauotta sen eteen, että löydämme neuvotteluratkaisun viipymättä", Vesa Uuspelto toteaa SLL:n tiedotteessa. SLL:n jäsenet ovat osaltaan olleet liiton ohjeistuksen mukaisesti ehkäisemässä vuorokauden mittaisten työnseisauksien vaikutuksia ympäröiviin päiviin.

Lentäjien työtaisteluja Finnairilla voidaan pitää erittäin harvinaisina. Viimeisen 25 vuoden aikana työnseisauksia on järjestetty vain muutamaan otteeseen ja sovinto on löydetty neuvottelujen kautta. SLL tavoittelee neuvotteluissa lisääntyneen työmäärän myötä työnteon ehtojen palauttamista kestävämmälle tasolle ja korjata tehtyjen joustojen osalta työehtosopimusta huomioimaan nykyinen tilanne.

Neuvotteluja hidastaa Finnairin tavoittelema töiden ulkoistus

Neuvottelujen aikana osapuolet ovat pystyneet ratkaisemaan aikaisempia, työehtosopimuskaudella vallinneita erimielisyyksiä. SLL:n kertoman mukaan neuvottelujen verkkainen eteneminen on tosiasia, jossa työnantajan esittämät lentoliikenteen ulkoistamisvaateet hidastavat työtä. SLL:n tavoittelemien lentäjien työssäjaksamisen parantamiseen littyvien kysymysten arvottaminen on haasteellista tilanteessa, jossa työn saattaa tehdä täysin toinen taho.

 

Kuva: Hacı Elmas, Unsplash

 


Lue lisää aiheesta